8 pelastusrengasta

"Pikku Delfiinien 8 pelastusrengasta takaavat uimataidon turvallisen kartuttamisen."
  • UIMATAITO ON ELOONJÄÄMISOPPI

    Uimataito on eloonjäämisoppi, joka on kultaakin kalliimpi sitten, kun sille tulee oikeasti tarvetta. Pikku Delfiinien kanssa opittu rauhallisuus on ensiarvoisen tärkeää myös hätätilanteen sattuessa. Lapsen harjoitellut taidot mutta myös aikuisen toiminta ovat ratkaisevia, jos lapsi pääsee esimerkiksi putoamaan laiturilta veteen. Uimataitoon satsaaminen on elinikäinen lahja, joka ei katoa vuosien karttuessa, vaan kehittyy ja antaa liikunnan iloa vauvasta vaariin!

    Tavoitteenamme on, että lapsen mukana olevasta aikuisesta tulee lapsen paras uimaopettaja. Tarjoamme mahdollisuuden oppia ja kokonaisnäkemyksen siitä, mihin oppimisella pyritään. Pallo on kuitenkin perheellä itsellään. Tunneillamme ei toimita koko aikaa yhtenä ryhmänä, vaan alkupiirin jälkeen lapset ja aikuiset toimivat aktiivisesti oman mielenkiintonsa mukaisesti ohjaajan tukemana. Tunneillamme aikuiset oppivat olemaan vedessä rauhallisesti ja luottamaan lapsen kehittyviin taitoihin.

  • YKSI RYHMÄ KERRALLAAN ALTAASSA

    Uimataito ei kehity, jos käytettävissä oleva uimatila on riittämätön. Pikku Delfiinien vauvauinneissa ja uimakouluissa altaassa on aina vain yksi ryhmä kerrallaan ja uimareiden käytössä koko altaan mitta. Altaassa pääsee aina uimaan sen koko pituuden päästä päähän, välille ei viritellä naruja.

  • TURVALLINEN VAUVA- JA PERHEUINTIPAIKKA

    Pikku Delfiinit on turvallinen vauva- ja perheuintipaikka, sillä ohjaajamme ovat asianmukaisesti koulutettuja, altaidemme veden laatua tarkkaillaan jatkuvasti ja ryhmät ovat sopivan kokoisia uimataidon oppimisen optimoimiseksi.

  • UIMAMERKIT

    Pikku Delfiinien kanssa voit suorittaa Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton myöntämiä uimamerkkejä. Merkkisuorituksia on varhaistaitomerkistä priimusmaisteriin asti. Merkkien keräämistä voi jatkaa myöhemmin vaikkapa koulussa tai muussa toiminnassa.

  • KORVAUSKALENTERI

    Tarjoamme asiakkaillemme maan joustavimman korvaus/vaihtomahdollisuuden tunneillemme. Lataamalla Pikku Delfiinien apin hallitset jäsenyyttäsi omilla sivuillasi helposti ja mobiilisti ilman, että sinun tarvitsee soittaa minnekään. Voit perua tai vaihtaa uimavuorosi jäsensivullasi vielä minuuttia ennen vuoron alkua. Perumasi vuoron voit käydä korvaamassa milloin vain jäsenyytesi ollessa voimassa, varaamalla korvausuinnin erillisen korvausvalikon kautta. Näin et menetä uimakertoja, vaikka sairaus yllättäisi uimapäivän aamuna.

  • LAPSEN OMA POLKU

    Toimimme lapsilähtöisesti ja lapsen omat tarpeet ja mielenkiinnon kohteet huomioiden. Lapsi saa rakentaa oppimispolkuaan omaa tahtiaan temperamenttipiirteidensä mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että tunneillamme on tietyt teemat, mutta lapsi saa keskittyä juuri häntä kiinnostavaan asiaan. Ohjaaja ja lapsen mukana oleva aikuinen seuraavat ja tukevat lapsen kehitystä. Lapsi saa kokeilla uusia asioita ja ottaa askelia eteenpäin omaa tahtiaan, ilman minkäänlaista pakkoa. Ryhmässä mallioppiminen toimii hyvänä kannustimena!

  • TASA-ARVO

    Pikku Delfiineissä kaikki uimarit ovat saman arvoisia ikään, sukupuoleen, kansallisuuteen, äidinkieleen, ulkonäköön, perhesuhteisiin tai mihinkään muuhunkaan seikkaan katsomatta. Lapsen kanssa uimaan voi tulla äiti, isä, isovanhempi, kummi, varamummi… Tärkeintä on lapsen ilo ja vesielementistä nauttiminen. Uimaan voi lapsen kanssa tulla mainiosti myös kahden, kaksi aikuista ei ole uimisen kannalta välttämättömyys. Uimaohjaajamme ovat kielitaitoisia, joten suomen kielen taidon puutekaan ei ole este ryhmään tulemiselle. Olette tervetulleet Pikku Delfiinien joukkoon omana itsenänne!

  • Maailman ensimmäinen etäoppimisympäristö

    Pikku Delfiinien aalloilla Sinulla on myös käytössäsi etäoppimisympäristö, mikä mahdollistaa nopeamman uimataidon oppimisen. Pystyt opettelemaan uimataitoa, vaikka et olekaan veden äärellä joka päivä. Voitte omaksua uimataidon kulmakivet kotona – harjoituksia, tehtäviä, pohdittavaa – helppoa ja hauskaa oppimista yhdessä perheen kanssa.

Sukella mukaan!

Sukella mukaan!