Perheuimakoulu

Perheuimakoulu on suunnattu yli 2.5 vuotiaille lapsille (ilman yläikärajaa) ja heidän vanhemmille. Uimakoulun perusajatuksena on tarjota lapsille mahdollisuuksia kehittää uintitaitoa oman vanhemman opastuksella. Perheuimakoulun keskeinen tavoite on 10 metrin sekä 25 metrin alkeisuinti. Perheuimakoulussamme voi suorittaa Suomen uimaopetus-ja hengenpelastusliiton virallisia uimamerkkejä.

Mistä Perheuimakoulussa on kyse?

Uimakoulun perusajatuksena on tarjota lapsille mahdollisuus lajinomaiseen liikkumiseen oman vanhemman avustuksella. Perheuimakoulu ei ole perinteinen uimakoulu, vaan ajatuksena lapsilähtöinen ja lapsen kehitysvaihetta tukeva toiminta. 

Ohjaajat mahdollistavat altailla näitä toimintoja jotka ovat teidän lapselle tärkeitä juuri nyt. He antavat teille eväät, miten voitte teidän perheen kesken yhdessä toimia lapsen näkökulmasta parhaalla mahdollisella tavalla. Jokaisella lapsella on siis altaassa oma ”yksityisopettaja” eli oma vanhempi tai jopa kaksi. 

Vaihtuvat viikkoteemat tukevat lapsen polkua kohti hyvää uimataitoa. Yhteisleikit alussa ja lopussa ovat paikallaan. Muutoin pyrimme siihen että kukin lapsi saa määrätä etenemistahdin itse. Ohjaajat kiertelevät altailla antaen lajinomaiseen liikkumiseen eväitä. 

Joka tunnilla on jokin teema, eli punainen lanka jota seurataan. Jaksaako lapsi harjoitella ja kuunnella aktiivisesti minuutin vai peräti 8 minuuttia kullakin uintikerralla,  riippuu lapsen kehitysvaiheesta ja kunkin päivän vireystasosta. 

Perheuimakoulussa tutustutaan erilaisiin uintityyleihin. 

Lapsen motorinen kehitys vahvistuu.

Perheuimakoulussa on mahdollisuus suorittaa Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton virallisia uintimerkkejä kuten mm. alkeis-, harrastus- ja tekniikkamerkki. (Alkeismerkissä 10 metrin uinti ja harrastusmerkissä 25-50 metrin uinti). 

Uinnin lomassa pidetään mielessä ”Mistä meidän lapsemme nauttii juuri nyt”!

Hinta 97 €/ kk (sisarushinta 38,80€/kk)