Pikku Delfiinien tarina

Pikku Delfiinit Oy on 1997 perustettu perheyritys. Olemme kehittäneet nykyistä uimaopetuskonseptiamme 24 vuotta. Vauvauintien ja uimakoulun ohjauskokemusta meillä on jo vuodesta 1985.

Sukella mukaan!

Pikku Delfiinien historia

Pikku Delfiinien perustaja Kata Heino on tehnyt pitkään työtä vauvauintien parissa. Hän on alan varsinainen pioneeri.

“Ohjasin ensimmäiset vauvauinnit vuonna 1985 ja teen ohjauksia edelleen. Vuonna 1991 valmistuin ammattiuimaopettajaksi, 1993 aloitin kätilön opinnot, ja samalla tein vauva- ja perheuinninohjauksia koko opiskeluajan. 1997 lähdin tekemään kätilöopintoihin liittyvää 6 kuukauden työharjoittelua Australian Brisbaneen ja siellä Logan Hospitaliin. Samalla oli ajatus tutustua Australiassa paikallisiin uimakouluihin ja saada uutta näkökulmaa vauvauinninohjaajan työhön”, kertoo Kata taustastaan.

Kata kävi tutustumassa Australiassa eri uimakouluihin ja sai mielestään loistavia ajatuksia omaan ohjaustyöhön. “Sellaisia, jotka myös sopivat tänne meidän suomalaisten ajatusmaailmaan. Ihan kaikki mitä siellä altaassa tehtiin, ei ollut meille käyttökelpoista. Samalla Australian reissulla näin ensimmäistä kertaa vapaana olevia delfiineitä ja ne tekivät minuun erittäin suuren vaikutuksen”, Kata Kertoo.

Palattuaan kotiin Kata valmistui kätilöksi ja sai kannustusta pistää oman vauvauintiyrityksen pystyyn. Hetken mietittyään yrityksen nimikin oli jo valmiina: “Nimi joka muistuttaisi minua aina siitä laivamatkasta, jonka aikana näin ne vapaana olevat delfiinit”, Kata hymyilee.

Pikku Delfiinit perustettiin 1997, aluksi toiminimellä ja myöhemmin osakeyhtiönä. Pikku Delfiinit on pitäneet Katan kiireisenä jo 24 vuotta, ja omat uimarit ovat syntyneet 2000, 2001 ja 2005.

Pikku Delfiinit Swim Club

Tekemisen ilo näkyy ja tuntuu Pikku Delfiinien altaalla. Osa lapsista odottelee uimaan lähtöä jo kotona uimalasit päässä.

“Koemme tekevämme arvokasta työtä. Teemme myös tiivistä yhteistyötä Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kanssa (SUH)”, Kata sanoo.

Pikku Delfiinit Swim Clubin päätavoite on tehdä lapselle vedestä elinikäinen ystävä. Pikku Delfiineissä työskennellään päämäärätietoisesti kohti lapsen hyvää uimataitoa, mahdollisimman nopeasti ja kunkin lapsen kehitysvaiheita kunnioittaen. Pikku Delfiinit Swim Club mahdollistaa lapsen vedessä olon ensikosketuksesta aina priimusmaisteriksi asti.

Toiminnassa aktivoidaan lapsen hermojärjestelmää ja koordinaatiota, jotta lapsi on valmiimpi ottamaan vastaan ”elämän kolhuja”. Tätä pystytään vedessä harjoittamaan erilaisilla tehtävillä. Vesi mahdollistaa huomattavasti laajemmat liikeradat, ja esimerkiksi vedessä olevat patjat tuovat lisähaastetta jalkojen alle: ryömimiseen, konttaamiseen, seisomiseen, pallon potkimiseen.

Toiminnan tavoitteena on tehdä vanhemmista parhaat ohjaajat omalle lapselleen. Kun perhe ui yhdessä, jokaisella lapsella on joka uintikerralla ihan oma ohjaaja, tai jopa kaksi. Tavoitteena on oppia auttamaan myös toisia pysymään pinnalla eli varhaiset hengenpelastustaidot. Näitä harjoitellaan jo perheuintiryhmissä. Pikku Delfiineillä on monikansallisia ryhmiä ja ohjaajat ohjaavat perheitä tarvittaessa myös englanniksi.

Sukella mukaan!