Henkilöstö
Alla voit tutustua iloiseen ja reippaaseen henkilöstöömme – Delfereihin!

Kata – Toimitusjohtaja
”Pikku Delfiinit Kata on perustanut vuonna 1997.”
Samana vuonna Kata valmistui myös kätilöksi. Kata on ohjannut vauvauinteja jo vuodesta 1985. Vauvauintikuviot ovatkin vieneet täysin mukanaan. Omat vauvauimarit hän on pyöräyttänyt maailmaan vuosina 2000, 2001 & 2005. Pikku Delfiineiden lisäksi Kata toimii Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitossa vauvauinninohjaajien sekä uimaopettajien kouluttajana.

Kimmo – Asiakkuus- ja henkilöstöpäällikkö, ammattivalmentaja
”Kimmon mottona on ”Supercalifragilisticexpialidocious!”
Kimmo on pitkän linjan ammattivalmentaja uinnin puolelta. Kimmo vastaa myös henkilöstön johtamisesta, sekä toimii asiakkuuspäällikkönä. Kimmo on myös Uimaliiton puolelta palkittu ansiokkaasta työstä uinnin parissa.

Riikka – Laskuttaja
Riikka vastaa asiakkaiden laskutuksesta. Riikka on pitkään työskennellyt lasten tapahtumien ja tuotteiden parissa. Saimme Riikan tiimiimme kesällä 2012. Vapaa-ajalla Riikan pitää kiireisenä hänen omat kolme poikaansa ja heidän liikunnalliset harrastukset.

Alisa – Somevastaava
Alisa vastaa Pikku Delfiinien visuaalisesta someilmeestä, kampanjoista ja yhteistöistä. Alisa on kilpaurheilija ja vapaa-aikana hän hengaa Gito -koiransa kanssa.

Mervi – Uimaopettaja
”Kaikilla tulee olla uinneissa turvallista!”
Mervin mielestä vauva- ja perheuinnissa parasta on se, kun näkee perheen jakaman liikkumisen ja oppimisen ilon! Mervi haluaa luoda uimatunneille iloisen ilmapiirin, mikä tukee yksilöllistä oppimista ja etenemistä.
Koulutukseltaan Mervi on uimaopettaja, vauvauinnin ohjaaja sekä fysioterapeutti. Mervi on myös aiemmin ohjannut lasten psykomotoriikkakerhoa.
Pikku Delfiinien uimaopettajana Mervi on toiminut vuodesta 2017 alkaen.
Mervi oppi itse uimaan viisi vuotiaana! Uimisesta innostuttiin jo lapsuuden kesälomilla, kun suurin osa ajasta vietettiin vedessä. Vapaa-aikana Mervi viettää aikaa perheensä kanssa ja harrastaa liikuntaa.
Terveiset uimareille: Lämpimästi tervetuloa mukaan vauva- ja perheuinnin pariin nauttimaan yhteisestä ajasta ja liikunnan ilosta!

Ursula – Uimaopettaja
”Kiinnitän eniten huomiota vesiturvalliuuteen ja siihen että kaikilla olisi kivaa uimassa.”
Ursulan mielestä parasta vauva- ja perheuinnissa on nähdä lasten ilo, kun he oppivat uusia asioita tai uskaltavat vihdoin tehdä jotain suurta heille usean viikon tai kuukauden harjoittelun jälkeen.
Ammatiltaan hän on liikunnanohjaaja, uimaopettaja sekä vauva- ja perheuinnin ohjaaja.
Delfareissa Ursula on ohjannut uinteja vuodesta 2019 lähtien. Ursula on itse käynyt vauvauinnissa ja suorittanut kaikki uintimerkit lapsena. Ursula muistelee, että hän on räpiköinyt stadikalla 50 metrin altaassa jo 6 vuotiaana!
Vapaa-ajalla Ursula viettää aikaa perheen kanssa – hän nauttii ulkona olemisesta kaikkina vuodenaikoina ja askartelusta kotona lasten kanssa.
Terveiset uimareille: Nähdään pian altailla!

Andres – Uimaopettaja
Motto: ”Be water my friend” (Bruce Lee)
Andres kasvoi naapurustossa, jossa oli uima-allas, joten hän vietti jokaisen kesän jokaisen päivän vedessä. Andres on työskennellyt kymmenen kesän ajan hengenpelastajana julkisilla uima-altailla. Lisäksi Andres on CMAS 2* -sukeltaja, jolla on yli 200 sukellusta. Andres todella tuntee olonsa mukavaksi vedessä! Vuoden 2017 alussa Andres sai uimakouluttajan arvonimen ja myöhemmin samana vuonna vauvauintiopettajan tutkintotodistuksen. Siitä lähtien Andres on työskennellyt Pikku Delfiineissä.
Terveiset uimareille: Nautitaan vedestä!

Emma – Uimaopettaja
”Emma oppi uimaan 4-vuotiaana. Emman vanhemmat laittoivat hänet rantauimakouluun, jossa myöhemmin Emma toimi uimaopettajana.”
Emman mielestä uinneissa parasta on ehdottomasti ihmiset ja erityisesti pienet uimarit ja se, että altaalle yleensä tullaan ja lähdetään iloisella mielellä. Harrastus on koko perheen yhteistä laatuaikaa, jolloin muut arjen kiireet jätetään altaan ulkopuolelle. On ihanaa nähdä, kun lapsen uimataidot kehittyvät ja rohkeus kasvaa. Lapsien kanssa työskentely on ihan parasta, koska heiltä saa myös rehellistä ja välitöntä palautetta. Myös vanhempien iloa lapsen kehityksestä on palkitsevaa seurata.
Työssään Emma pyrkii kohtaamaan jokaisen lapsen yksilönä ja kuuntelemaan perhettä, lasta ja heidän toiveitaan, sillä jokainen meistä kehittyy omalla tahdillaan. Kannustaminen pienissäkin asioissa on tärkeää.
Emma on uimaopettaja ja vauvauinnin ohjaaja. Päivätöissä hän on IT-alalla. Emman mielestä uimaopetus on mahtavaa vastapainoa näytön äärellä istumiselle.
Emma on ohjannut Pikku Delfiineillä uinteja vuodesta 2019 lähtien. Uimaopettajana Emma on toiminut ensimmäisen kerran jo vuonna 1996 mökkipaikkakunnan uimarannalla Keski-Suomessa.
Kesäisin Emma asui mökillä järven rannalla ja hän suoritti kaikki mahdolliset uimamerkit primusmaisteriksi saakka ala-asteikäisenä.
Emma on kahden pienen pojan äiti ja hän viettää aikaa perheensä kanssa. Yhdessä perhee harrastaa uinnin lisäksi, pyöräilyä, laskettelua ja kaikenlaista seikkailua.
Terveiset uimareille: Rohkeasti mukaan uimaan vaan. Uiminen on ihanan kokonaisvaltainen liikuntamuoto ja tuiki tärkeä taito elämässä. Se mahdollistaa myös monien muiden lajien harrastamisen. Nähdään altailla!

Eveliina – Uimaopettaja
”Kiinnitän eniten huomiota altaalla perheen turvallisuuteen ja viihtymiseen.”
Eveliinan mielestä parasta on nähdä lasten riemu vedessä ja yhteiset hetket altaassa perheenjäsenten kesken.
Koulutukseltaan Eveliina on luokanopettaja. Pikku Delfiineillä hän on ollut töissä vuodesta 2019 alkaen. Uimaan Eveliina oppi 5 -vuotiaana! Vapaa-ajalla hän ulkoilee perheensä kanssa, erityisesti pyöräily on lähellä Eveliinan sydäntä.
Terveiset uimareille: Nautitaan yhdessä vedestä ja uimisesta. Altaalla tavataan!

Elina – Uimaopettaja
”Aloitin uintiharrastuksen 3kk ikäisenä vauvauineissa Pikku Delfiineissä.”
Elinan mielestä vauva- ja perheuinneissa parasta on nähdä lasten ilo vedessä, seurata ja edistää lasten kehitystä, muutoinkin kun vain uimataidon osalta. Kaikista parasta on kokea ja nähdä yhteinen riemu vedessä leikkiessä ja liikkuessa. Elina on aloittanut työt Pikku Delfiineissä v.2019.
Elina kiinnittää eniten huomiota ohjaustyössä sensitiivisyyteen, yksilöllisyyteen ja lapsilähtöisyyteen. Elina pyrkii olemaan helposti lähestyttävä, leikkisä, turvallinen, kannustava ohjaaja lapsille ja luomaan lapsiin ja perheisiin yhteyden.
Elinalla on uimaopettajan ja vauva- ja perheuinninohjaajan koulutus. Elina on sosionomiopiskelija. Uintien lisäksi hän työskentelee lasten kanssa myös altaan ulkopuolella päiväkodissa ja lastenkodissa.
Opintojen, töiden ja tietenkin uimisen ohella Elina nauttii luonnossa liikkumisesta. Musiikki on ollut uinnin ohella iso osa hänen elämää – tällä hetkellä Elina harrastaa laulua, käyn klassisen laulun tunneilla ja soittaa pianoa. Parhaiten Elina rentoutuu läheisten parissa.
Terveiset uimareille: Halataan kun tavataan! Nähdään altailla!❤

Milla – Uimaopettaja
”Ensimmäiset uintimuistot lapsuudesta ovat lauantai aamujen vesiralleista ja muistan, että vesi oli aivan liian kylmää!”
Millan mielestä parasta vauva- ja perheuinneissa on tarjota perheille yhteisiä ilon ja riemun hetkiä vedessä. Lasten vilpitön ilo ja vanhempien kasvoilta paistava ylpeys omista lapsista on parasta.
Ohjaajana Milla pyrkii tarjoamaan uinneissa jokaiselle luontevan tavan tutustua, oppia ja nauttia vedestä. Jokainen oppija on erilainen ja ohjaajana toimintaa räätälöidään jokaiselle sopivaksi.
Koulutukseltaan Milla on liikuntaneuvoja ja sosionomi sekä vauva-ja perheuinninohjaaja (SUH). Työt Pikku Delfiineillä Milla aloitti vuonna 2014.
Vapaa-ajalla Milla nauttii kaikenlaisesta liikkumisesta. Etenkin metsien ja luonnon vedet ovat paikkoja, joissa Milla viihtyy. Viime talvena Milla aloitti myös avantouinnin hallien ollessa suljettuina – lisäksi Milla on innokas neuloja!
Terveiset uimareille: Terkkuja kaikille pienille ja isommillekin uimareille. Nähdään altailla!

Sonja – Uimaopettaja
Sonjan mielestä parasta vauva- ja perheuinneissa on ehdottomasti nähdä lasten ilo vedessä ja seurata heidän kehitystä.
Ohjauksessaan Sonja kiinnittää erityistä huomiota yksilölliseen ohjaukseen, jotta jokainen lapsi saisi kokea onnistumisen tunteita.
Koulutukseltaan Sonja on liikunnanohjaaja.
Pikku Delfiineillä Sonja aloitti työt vuonna 2017. Uimaan Sonja oppi 7 vuoden iässä.
Vapaa-ajalla Sonja nauttii monipuolisesta liikunnasta; ulkoilusta koiran kanssa, tenniksen pelaamisesta, laskettelusta, lenkkeilystä, pyöräilystä.

Minna – Uimaopettaja
”Tärkeää minulle on, että jokainen perhe saa yksilöllistä ja oman tasoistaan ohjausta rennon turvallisessa ilmapiirissä.”
Minna on ohjannut vauva- ja perheuinnin ryhmiä vuodesta 2001 ja Pikku Delfiineissä vuodesta 2007. Minna on opettaja ja ohjaustyö on hänen mielestään mukava harrastus muiden liikunnallisten harrastuksien joukossa. Minna painottaa, että vauva- ja perheuinti on perheen yhteinen harrastus / uintihetki, jossa leikin avulla opetellaan ja vahvistetaan tärkeitä motorisia taitoja, ryhmässä uimisen sosiaalisuutta ja vuorovaikutuksellisuutta unohtamatta. Lasten ja aikuisten kasvoilta ohjaaja saa palautteen onnistuneista uinneista.


Javier – Uimaopettaja
”Vanhemmat voivat vahvistaa suhdettaan lapsiinsa yhteisen harrastuksen myötä.”
Javierin mielestä parasta vauva- ja perheuinneissa on lasten mahdollisuus päästä kehittämään itseään vedessä, sillä se on turvallinen ympäristö.
Javier kiinnittää huomiota lasten reaktioihin, kun he sukeltavat, tekevät potkuja tai kuplia, sillä ensimmäisten kokemusten vedessä tulisi olla iloisia.
Javierilla on liikunnan ammatillinen koulutustausta, hän on uimaopettaja ja trilathon -valmentaja. Pikku Delfiineillä Javier on aloittanut syyskuussa 2021. Javier oppi itse uimaan viisi vuotiaana koulun uintitunneilla. Vapaa-ajallaan hän ui, harrastaa polkypyöräilyä, juoksemista – trilathon kilpailut näkövinkkelissä! Javier nauttii myös kirjojen lukemisesta ja terveellisten ruokien kokkaamisesta!
Terveiset uimareille: Molskahtavat terveiset Pikku Delfiineille!



Jack – Uimaopettaja
Sabina – Uimaopettaja
Lassi – Uimaopettaja
Kaisa-Maria – Uimaopettaja
Marja – Uimaopettaja
Leena – Uimaopettaja
Anneli – Uimaopettaja
Jasse – Uimaopettaja/ Toimisto
Ella – Uimaopettaja/Aula
Peppiina – Apuohjaaja/ Aula
Onneli – Apuohjaaja/ Aula
Jemina – Apuohjaaja
Ida – Apuohjaaja
Essi – Apuohjaaja
Noona – Apuohjaaja
Kirsimarja – Apuohjaaja
Jooa – Toimisto/ allastekniikka
Leo – Aula